Uutiset

Vahvistusta Medanetsin Service & Delivery -tiimiin

Medanetsin Service & Delivery -tiimi sai lisää resursseja, kun Tommi Kähkönen liittyi toukokuussa remmiin mukaan.

Medanets-ratkaisuja käytetään jo yli 30 sairaalassa ja useissa terveyskeskuksissa Suomessa ja Ruotsissa. Ratkaisujemme käyttö laajenee niin uusien osastojen kuin myös uusien ominaisuuksien osalta. Tämän vuoden aikana on esimerkiksi toteutettu jo 15 käyttöönottoa.

Tommi Kähkösen mukaantulo Service & Delivery -tiimiimme mahdollistaa sen, että loppukäyttäjien kouluttaminen tapahtuu jouhevasti myös toimintamme kasvaessakin.

Huumorilla kuorrutettu hyvinvointiteknologian insinööri

Tommi on koulutukseltaan hyvinvointiteknologian insinööri vahvuutenaan asiakkaan ja tuotekehitystiimin välillä toimiminen – kehittäen tuotetta asiakkaan tarpeiden mukaisiksi sekä kouluttaen loppukäyttäjiä tuotteen käyttöön. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa tuoteinsinöörinä kuuloesteettömyyden parissa sekä sairaalassa erikoisammattimiehenä.

Työn lopputuloksen täytyy olla tarkkaa, toimivaa ja vastata asiakkaan tarpeisiin. Työilmapiiriltä toivon kuitenkin pientä pilkettä silmäkulmaan eli huumoria on talossa hyvä olla. Iloinen työntekijä on helposti lähestyttävissä ja asiakasyhteistyö sujuu hänen kanssaan parhaiten.

-Tommi Kähkönen, Service and Delivery Specialist, Medanets

Kiinnostuitko? Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi tuoreimmat artikkelimme ja kuulumisemme sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close