Jouko Vesterinen liittyi Medanetsin joukkoon

Jouko Vesterinen liittyi Medanetsin joukkoon

Palvelimiin ja niiden kehitykseen erikoistunut Jouko Vesterinen tuli mukaan Medanetsin S&D-tiimiin tammikuussa. Joukolla on pitkä kokemus erilaisista IT-alan töistä. Medanetsilla hänen tittelinsä on Service & Delivery Administrator.

Jouko on työskennellyt tietotekniikan alalla monipuolisesti toistakymmentä vuotta. Palvelinpuolen ylläpito ja kehittäminen kuuluvat hänen vahvimpiin osaamisalueisiinsa, joita hän pääsee hyödyntämään myös Medanetsilla. Joukolle ovat tuttuja niin Windows- kuin Linux-ympäristötkin. Jouko on pitkälti itseoppinut, mutta on täydentänyt osaamistaan vuosien varrella myös opinnoilla, kuten tietojenkäsittelyn perus- ja ammattitutkinnolla sekä erilaisilla täydennyskoulutuksilla. Kenties eniten Joukoa on kuitenkin opettanut halu mennä uusia haasteita kohti ja sitä myöten työ itse.

Uusien haasteiden perässä hän päätyi myös Medanetsille. Työnkuvaan Medanetsilla kuuluvat palvelinasennukset ja palvelinpuolen kehittäminen, sekä muut vaihtelevat tietotekniset työtehtävät. Jouko odottaa innolla, että pääsee tekemään uusia aluevaltauksia jatkuvasti kehittyvällä terveysteknologian alalla ja syventämään osaamistaan asiantuntevien kollegoiden seurassa.

Työn merkityksellisyys on yksi seikka, jota Jouko, kuten moni muukin medanetslainen, arvostaa. Jouko pitää merkittävänä, että hän pääsee tekemään töitä tärkeiden asioiden hyväksi. “Koen, että Medanets tekee erittäin tärkeää työtä helpottaakseen muun muassa hoitajien arkea ja työkuormitusta”, Jouko kertoo.

Myös mukavan oloinen työporukka oli positiivisesti myötävaikuttamassa Joukon valintaan tulla töihin Medanetsille. Tuleviin kollegoihin tutustuminen alkoikin perinteiseen tapaan pikkujouluissa, ennen varsinaista työn aloitusta. Löytyipä medanetslaisista muutama tuttukin jo entuudestaan, joten joukkoon oli helppo solahtaa.

Toimistotyön vastapainona Jouko pitää kunnostaan huolta treenaamalla kuntosalilla ja kesäisin pyöräilemällä. Tällä hetkellä Jouko odottaa jo lähestyvää kevättä sekä tulevia kesäkemuja uusien työkavereiden kanssa.

 


Tilaa Medanetsin uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa meistä, ratkaisuistamme sekä terveydenhuoltoon ja terveysteknologiaan liittyvistä aiheista yhteen koottuna.