Uusi kasvo Medanetsille: Olli Miettinen

Uusi kasvo Medanetsille: Olli Miettinen

R&D-tiimimme sai vahvistusta lokakuun alussa, kun Olli Miettinen aloitti Medanetsilla palvelinohjelmistojen kehittäjänä.

Uusien toiminnallisuuksien toteutuksen lisäksi Ollin toimenkuvaan kuuluu olemassa olevan ohjelmistoarkkitehtuurin jatkuva kehitys.

Olli on valmistunut tietojenkäsittelytieteen maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2008, ja uralta on karttunut jo monenlaista kokemusta. Aiemmissa töissä tutuksi ovat tulleet web-sovellukset, tietokannat, kännykkäsovellusten palvelimet ja IoT-laitteiden hallintapalvelut. ”Nyt on innostavaa päästä tekemään töitä tyystin erilaisella toimialalla, jossa tuotteella on todella konkreettinen merkitys asiakkaalle”, Olli tuumaa.

Kuten monia Medanetsin koodareita, myös Ollia tietotekniikan maailma on kiehtonut oikeastaan aina. ”Pienestä asti minua ovat kiinnostaneet tietokoneet, ja erityisesti pelaaminen. Koodaamista tuli kokeiltua ensimmäisen kerran yläasteella ATK-kerhossa ja tykkäsin siitä kovasti. Se on hauskaa edelleen, ja siksi myös viihdyn tällä alalla hyvin.” Pelaamistakin Olli harrastaa edelleen Nintendolla ja Playstationilla – aina silloin kun lasten kanssa viihtyvä perheenisä ehtii.

Medanetsista Ollille vinkkasi jo aiemmalta työuralta tutuksi tullut kollega.

Medanetsia minulle suositteli täällä jo työskentelevä tuttavani, jonka mukaan täällä todella välitetään ihmisistä. Parin kuukauden jälkeen voin sanoa, että se pitää paikkansa. Firma luottaa tekijöihinsä ja tuote on mahtava. Kaikki tämä näkyy hyvänä ilmapiirinä, ja on tosi rento fiilis tulla töihin joka päivä.

Olli Miettinen

Tervetuloa tiimiin, Olli!

 


Tilaa Medanetsin uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa meistä, ratkaisuistamme sekä terveydenhuoltoon ja terveysteknologiaan liittyvistä aiheista yhteen koottuna.