Medanets Lääkitys Kainuun hyvinvointialueelle
Onnistuneen pilotin myötä Medanets Lääkitys -ratkaisu päätettiin ottaa Kainuun hyvinvointialueella lähes koko alueen laajuiseen käyttöön. Alueella käytetään laajasti myös muita Medanets-sovelluksen toiminnallisuuksia; ensimmäiset käyttöönotot tehtiin jo vuonna 2015.
Lääkitys-ratkaisun käyttöönoton lähtökohtana oli lääkitysturvallisuuden parantaminen. Kainuussa oli jo aikaisemmin sovittu toimintatapa, että kaikki suun kautta annettavat lääkkeet antokirjataan, jotta lääkitystiedot ovat ajan tasalla esimerkiksi potilaan siirtyessä jatkohoitoon osastolta toiselle. Mobiiliratkaisun käyttöönotto on yksi askel matkalla kohti entistä parempaa lääkitysturvallisuutta ja katkeamatonta lääkehoitoprosessia, sillä sen mukana tulee hoitajan ja potilaan sähköinen tunnistaminen.
”Medanets Lääkityksen käyttö antokirjauksen työkaluna parantaa potilasturvallisuutta ja ketteröittää toimintaa, sillä sen kautta potilas tunnistetaan sähköisesti ja lääkelista saadaan näkyville näppärästi aina tarvittaessa. Sähköisen tunnistamisen vuoksi kannustamme antokirjauksien tekoon sovelluksella tietokoneen sijaan”, kertoo erikoissairaanhoidon osastohoidon palveluyksikköpäällikkö Sirpa Parkkisenniemi.
Lääkityksen antokirjaaminen on tärkeää monesta syystä
Medanets Lääkitys -ratkaisu tukee Kainuun hyvinvointialueen uutta lääkehoitoprosessia, jossa kaikki lääkkeet antokirjataan aina. Ratkaisun avulla potilas tunnistetaan ensin sähköisesti, jolloin saadaan esille varmasti oikean potilaan lääkelista. Mobiililaitteita on riittävästi, ja ne kulkevat hoitajien taskuissa mukana. Sovelluksen avulla lääkelistan tarkastelu hoituu nopeasti, ilman että kannettavana on painava läppäri. Sovelluksella on nopea tarkistaa, mitä lääkkeitä potilas on jo saanut, ja myös esimerkiksi kipulääkkeen vaikuttavuuden arviointi tapahtuu sujuvasti samalla. Potilaan pyytäessä lisää kipulääkettä sovelluksesta nähdään saman tien, mitä kipulääkettä kyseiselle potilaalle voi antaa ja milloin hän on saanut sitä viimeksi. Ajantasaisilla antokirjauksilla pystytään myös todentamaan potilaalle osastolla annettu lääkitys esimerkiksi tilanteissa, joissa potilaan lääkehoidon toteuttamisesta tehdään huomautus tai saadaan asiakaspalaute.
Moniammatillinen yhteistyö edesauttoi pilotin onnistumista
Medanets Lääkitys -ratkaisun pilottia valmisteltiin hyvinvointialueella moniammatillisessa yhteistyössä. Medanetsilta saatiin tukea ja materiaaleja ratkaisun käyttöönottoon ja koulutuksiin. ”Medanets on tuottanut koulutusta varten hyvän ja havainnollisen paketin, jota voimme hyödyntää. Myös Medanetsilta saatavat seurantaraportit ratkaisun käytöstä koemme hyödyllisiksi, sillä niistä nähdään konkreettisesti, missä käyttöönoton kanssa mennään. Raportit kannustavat yksiköitä käyttämään Medanets Lääkitystä, kun niistä nähdään, että muutkin sitä jo käyttävät”, Parkkisenniemi kiittää.
Pilotti saatiin onnistuneeseen päätökseen vuoden 2023 alkupuolella ja sen myötä tehtiin päätös ottaa Medanets Lääkitys -ratkaisu tuotantokäyttöön usealla Kainuun keskussairaalan osastolla sekä Kuhmon, Sotkamon ja Suomussalmen terveyskeskussairaaloissa. Kainuun keskussairaalan osastoilla A ja B ratkaisu on ollut käytössä saumattomasti pilotista alkaen, eli jo reilun puolen vuoden ajan. ”Pyrimme lääkkeiden sataprosenttiseen antokirjaamiseen. Jatkamme edelleen koulutusta, ja panostamme siihen, sillä henkilöstön sitoutuminen ratkaisun käyttöön tapahtuu koulutuksen kautta. Kentältä on tullut palautetta, että ratkaisu on helppo käyttää, kun sen oppii, mutta lähikoulutusta tarvitaan edelleen. Tätä varten nimeämme perehdytykselle vastuuhoitajat”, Parkkisenniemi toteaa. Lääkehoitoprosessin tukemiseksi sairaaloissa parannetaan myös verkkoyhteyksiä. Medanets-sovellus toimii myös verkon katvealueilla offline-tilassa, mutta Lääkitys-ratkaisun osalta offline-tilan käyttöä on turvallisuussyistä rajoitettu.
Tilaa Medanetsin uutiskirje ja pysy ajan tasalla ajankohtaisista uutisista, ratkaisuistamme sekä terveydenhuollon ja terveysteknologian trendeistä – saat myös kutsut tapahtumiimme ensimmäisten joukossa.